Byytan paluu

Byytan paluu

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Elämää Semmarit-kiertueen jälkeen

Aloittavan blogistin virhe nro.1. Alkuinnon jälkeen blogipäivitysten julkaisemistahti hiipuu... Tämä on varmin keino kartoittaa ne vähätkin seuraajat, jotka ovat käyneet blogiasi lukemassa. Näin kävi minullekin ja tässä selitystä.

Semmarit-kiertueen jälkeen alkoi todella tiivis jakso työrintamalla. Kolmen viikon rundaamisen vuoksi leipätöissä oli jäänyt hommia inhottavasti rästiin ja jonkunhan ne piti hoitaa. Myös päivät ja illat poissa kotoa aiheuttivat sen, että sitä mielellään halusi olla rundin jälkeen perheen kanssa eikä koneella blogia päivittelemässä. Seliseli... 

Keikkailu ja vuorovaikutus yleisön kanssa antaa paljon energiaa, mutta kyllä se vastaavasti ottaakin. Vaimojen saattaa olla vaikea ymmärtää, miksi ukkelit palaavat niin väsyneinä keikoilta. Loogisin selitys voisi olla, että ukot ottavat liikaa hapanta ja roikkuvat baareissa valomerkkiin asti ja sen vuoksi ollaan väsyneitä. Ehkäpä kitaristit, basistit ja rumpalit voisivat näin tehdäkin, mutta me ollaan laulajia. Intrumenttina on oma keho ja jokainen äijistä tietää, että hengaamalla baareissa keho ja ääni ei pysy keikkakunnossa. Kehon väsymys kuuluu valitettavasti äänessä. Jengi maksaa liki 40€ lipuista ja odottaa saavansa rahoilleen vastinetta. Jos viettäisemme kiertueella 'rock'n roll' elämää isolla R:llä, luulen, että ei menisi montaakaan vuotta, niin saataisiin esiintyä puolityhjille saleille.



Jos itselläni on juoksukilpailu, aloitan fyysisen lämmittelyn n. 45-60 min ennen suoritusta riippuen matkan pituudesta. Semmareiden keikkapäivään valmistautuminen alkaa 5 tuntia ennen keikkaa tunnin fyysisellä lämmittelyllä, käytännössä tämä tarkoittaa jalkapalloa tai juoksemista. Sitten suihkut, sitten lounas, sitten about tunnin äänenavaus, josta siirrytään tunnin soundcheckiin. Jos kaikki menee hyvin, homma on valmis tuntia ennen illan shouta. Show itsessään kestää reilut kaksi tuntia. Tässä vaiheessa on siis tehty 7 tunnin suoritus, joka vaatii vahvaa henkistä ja fyysistä läsnäoloa. Sitähän luulisi, että moisen rutistuksen jälkeen uni tulisi helposti. Keikan jälkeen elimistö on jännässä ylivirittyneessä tilassa, jolloin uni ei tule. Itselläni nukahtaminen onnituu yleensä aikaisintaan puolen yön jälkeen, jos keikka loppuu klo 21 jälkeen. Valitettavasti moni artisti käyttääkin rauhoittavana unilääkkeenä alkoholia, mikä ei toimi meidän tapauksessa. 

Ja sitten itse treenaamisesta. Ilokseni voin todeta, että olen ollut koko syksyn superterve. Kopkop. Ei minkäänlaisia oireita flunssasta, eikä muista taudeista(pientä kylähulluutta ei lasketa;). Uskon, että syitä tähän ovat muun muassa 50 mikrogramman päiväinen D-vitamiini annos ja 0,5-1 litraa pakurikääpäteetä päivittäin yhdistettynä monipuoliseen normaaliin ruokavalioon. Uskon kuunnelleeni myös omaa kehoani etsiessä balanssia treenin ja levon suhteessa. Olen iloinen, että pääsin Bodypumpin ja Shbammin ohjaamisesta eroon. Bodypumppi lyhyenä kuurina voi olla hyväksi juoksuharrastukselle muun muassa lihaskestävyyden kehittymisen kautta. Pidemmän päälle homma ei kehitä, vaan ainakin omalla kohdallani vetää jalat ja pyllyn jumiin ja vie terävyyden pois juoksemisesta. Akilles-jänteeni kiittää Shbammin loppumisesta, sillä haastavat hypyt, twistaukset ja kierrot ovat olleet myrkkyä kipeälle akilles-jänteelleni. Bodypumpin olen korvannut nyt pari kertaa viikossa tehtävillä 4x4 maksimivoimakyykyillä ja lisäksi olen hakenut loikka-treeneillä nopeusvoimaa ja kimmoisuutta. Uusien tutkimusten mukaan hermostoa kehittävät maksimivoimatreenit kehittävät muun muassa juoksijan askeleen taloudellisuutta ja juoksuvauhtia tehokkaasti.


Tänään kävin Helsingissä uuden lajini, SatsElixia indoor running-tunnin ohjaajakoulutuksessa. Tiukka päivä, n.20 km juoksua matolla, josta suurin osa koostui vauhdikkaammasta menosta. Matolla juokseminen näin talvella toimii hyvänä korvikkeena, sillä liukkaiden jalkakäytävien vuoksi kovaa juokseminen ulkona on välillä haastavaa.  Myös Hipposhallin tiukat kaarteet kuormittavat erityisesti vasemman jalan akillesta, joten olen korvannut joitakin vauhdikkaampaa vetoharjoituksia mattotreeneillä. Tervetuloa muuten tammikuussa tunneilleni-matolla juokseminen yhdessä hyvän musiikin soidessa voi olla yllättävän hauskaa!

Viime viikkoina olen noudattanut osimoilleen seuraavaa sapluunaa treeneissä:

Ma vauhtikestävyystreeni 5x1000m kiihtyvällä tempolla matolla pal 2 min kävelyä/hölkkää(nousukulma 1%)
3.50, 3.40, 3.35, 3.30 ja 3.20
Ti Pk-lenkki 60-90 min
Ke 15 min hölkkää+ koordinaatiota+loikat+maks.voimakyykyt+vatsat+Leuat+punnerrukset
To nopeuskestävyystreeni 8x400m(n.72s) tai 10x200m(n.32s) palautus 2 min
Pe lepo/sali(maksimivoima kyykyt)/palauttavaa juoksua fiiliksen mukaan
La pitkä pk-lenkki
Su koordinaatio+loikat+sählyä 60 min

Mahtavaa, nyt pääsee hiihtämään-kaikki laduille harrastamaan maailman tehokkainta liikuntamuotoa! Jouluiloa ja tunnelmaa kaikille!
t. Byytta